tiistai 13. joulukuuta 2016

THEO: 3 – No





Ensimmäiset oppitunnit olivat oikeastaan alkaneet jo hyvän aikaa sitten. Pari tuntia aiemmin, kai. Nyt koulun kello kuului soivan ja oppilaiden askelet tömistivät käytävillä. Välitunti alkaisi. Theo ehtisi seuraavalle tunnille hyvinkin ajoissa.



Hetkeksi Theo pysähtyi koulun pääovien eteen vetääkseen syvään henkeä. Kouluun meneminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa tänäänkään. Olihan hän ennenkin lintsannut. Pakko tunneilla olisi silti aina välillä käydä, jos ei halunnut, että opettajat ottaisivat yhteyttä kauempana asuviin vanhempiin. Theon yksin asumisen ehtona oli ollut, että poika pärjäisi eikä ongelmia tulisi.



Kädet puristuivat heikkoon nyrkkiin Theon vakuutellessa sitä itselleen. Ei. Mitään ongelmia ei ollut. Ei mitään, mistä kenenkään pitäisi koskaan saada tietää. Eikä hän joutuisi palaamaan takaisin sinne, missä jokainen koulupäivä oli ollut yhtä nöyryytystä. Eikä hän kertoisi kenellekään Rhodesista. Ei hän uskaltaisi. Ei kehtaisi.



Theon kasvoja kuumotti pojan luikkiessa koulun aulan läpi kohti poikien vessaa. Pitäisi vessakopista tultua huuhtoa kasvoja kylmällä vedellä. Se auttaisi. Se oli jokseenkin symbolinen rituaali, jonka Theo suoritti aina Rhodesin vierailun jälkeen. Sen jälkeen oli helpompaa vetää koviksen naamio kasvoilleen ja käyttäytyä kylmän viileästi.



Theo oli vessassa käydessään huomannut toisen kopeista olevan varattu. Ei hän siihen sen enempää huomiota ollut kiinnittänyt, mutta pestessään käsiään ja odottaessaan veden vaihtumista lämpimästä jääkylmäksi poika kuuli vessakopin oven avautuvan. Hän kohtasi tulijan katseellaan peilin kautta.



”Mitä vittua sä siinä tuijotat?”
   Theo oli heti puolustuskannalla, mutta Jacob tiesi Theon olevan yksin ja osasi käyttää tilaisuutta hyväkseen. Nyt hän voisi ehkä puhua Theon kanssa kunnolla. Selvittää kaiken. Päättää kaiken.
   ”En mä tuijota. Mä vain…”
   Yhtäkkiä Jacob ei tiennytkään, miten päättäisi lauseensa.



Theo käänsi katseensa pois peilistä, vältti näyttämästä omaa haurauttaan Jacobille. Jacob kuitenkin näki hänen lävitseen, ainakin sanoistaan päätellen.
   ”Voinko mä auttaa jotenkin?”
   Theo oli pitkään hiljaa.



Viimein Theo käänsi selkänsä peilille. Vältellen silti edelleen Jacobin katsetta poika hyppäsi lavuaarin reunalle istumaan. Allas natisi ja seinäliitos taittui hieman eteenpäin, eikä Theo ollut varma, kestäisikö allas. Ei kai sillä väliä ollut. Hajosi jos hajosi. Kun Theo puhui, poika yritti valaa ääneensä voimaa, mutta sanat kaikuivat käheinä tyhjässä vessassa.
   ”Eikö susta ikinä tunnu siltä, että sä haluat vaan puhua jonkun kanssa?”



Jacob pysyi hiljaa ja vaikutti hämmentyneeltä. Koulun kello soi, välitunti päättyi, eikä kumpikaan pojista tehnyt heti elettäkään mennäkseen oppitunnille. Lopulta Theo pudisti päätään.
   ”Unohda.”
   Poika hyppäsi alas lavuaarin päältä ja harppoi Jacobin ohi.



Theo käveli suoraan kaapilleen kuullen Jacobin seuraavan itseään, mutta poika ei korvaansa lotkauttanut Jacobin pyynnölle odottaa vähän. Theo aikoi vain penkoa matematiikan kirjansa kaapistaan ja marssia tunnille kiinnittämättä Jacobiin mitään huomiota. Mutta vasta kaapilla poika tajusi, että reppu oli jäänyt vessan nurkkaan ja kaapin avain oli taskujen sijaan repussa.
   ”Theo, et viitsis. Jutellaan hetki.”
   Jacobin pyytävä ääni kuului suoraan pojan takaa. Theo sulki silmänsä hetkeksi ennen kuin kääntyi.



”No mitä?”
   ”Haluatko sä jutella?” Jacob kysyi suoraan. ”Koulun jälkeen?”
   Theo pysytteli taas hetken hiljaa. Mistä hän ja Jacob muka juttelisivat? Säästä? Siitä, milloin Theo aikoisi seuraavan kerran upottaa Jacobin pään vessanpönttöön?
   Silti, olematta enää varma mistään, vähiten itsestään, Theo kohautti olkiaan varovasti.
   ”Ihan sama”, hän mutisi, ja Jacob näytti helpottuneelta.
   ”Saat mun numeron”, poika sanoi ja hymyili. ”Odota hetki, kirjoitan sen sulle ylös --”
   ”Mitä treffejä te olette sopimassa?” kuului ilkkuva ääni sivummalta.



Paul seisoi Janetin kanssa vähän kauempana Theosta ja Jacobista. Irokeesipäinen poika katsoi Theota itsevarmasti ja virnisti.
   ”Ai tämän takia sä et halua ketään kämppääsi”, poika ivasi. ”Sulla ja Jacobilla taitaa olla oikein lemmenpesä siellä.”
   ”Turpa kiinni, Paul”, Theo ärähti ja tunsi Paulin sanojen iskevän suoraan ihon alle, ei tosin Jacobin, vaan Rhodesin takia.
   ”Miksi?” Paul kysyi. ”Etkö sä haluaisi mieluummin, että kuulutan teidän rakkaustarinanne keskusradiossa?”



Theo katsoi Jacobiin halveksivasti. Hetkessä koulun kingin rooli oli taas hänen. Koviksen, koulukiusaajan. Jacobia paremman.
   ”En mä tiedä, mitä tuo urpo yritti”, Theo tuhahti. ”Raukka on puutteessa. Yrittää jo muakin. Homo.
   Viimeinen sana oli yritys saada Jacob laskemaan syyttävä katseensa maahan. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, joten Theo jatkoi vielä.
   ”Mene vittuun siitä. Vai haluatko sä, että mä pesen sut taas?” Pilkallinen hymy piirtyi Theon kasvoille. ”Siitähän sä tykkäisit --”
   Jacob liikehti salamannopeasti.



Kivun karjahdus halkoi ilmaa. Niin laihaksi pojaksi Jacobilla oli voimaa, eikä Theo ollut varautunut iskuun, ei lainkaan. Nenä meni tukkoon, eikä Theon tarvinnut kauaa miettiä, miksi.



Theo kosketti kasvojaan. Nenä valui verta solkenaan ja tahrasi kasvot ja sormenpäät. Joku nauroi. Nauraja oli Paul.



Jacob vaikutti enimmäkseen pelästyneeltä omasta teostaan. Nyrkkiin puristettu käsi oli viety lähemmäs rintakehää, ja uhkaavuus oli Jacobin olemuksesta kaukana.



Theo olisi toki tajunnut voivansa käyttää Jacobin pelkoa nyt hyväkseen muutenkin, mutta poika ei ajatellut asiaa niin. Hän ei ajatellut mitään. Ainoa mieleen mahtuva asia oli pojan korvissa kaikuva Paulin nauru, vanhat muistot, nöyryytys, häpeä.
   ”Jumalauta, homo… sä tulet katumaan syntymääsi.”



Theo tiesi näyttävänsä mielipuolelta kaataessaan Jacobin maahan ja ryhtyessä takomaan pojan kasvoja nyrkeillään. Eikä hänen raivollaan rajoja ollutkaan. Paul ja Janet tulivat lähemmäs kannustamaan, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Theo purki kaiken patoutuneen vihansa, kaiken raivonsa siinä hetkessä Jacobiin. Hän löi ja näki verta. Hän löi, eikä Jacob jaksanut enää vastustella.



Hän löi, eikä Jacob enää liikkunut. Kannustushuudoissa oli nyt pelästynyt sävy.
   ”Lopeta, Theo, sä tapat sen!”
   Lattialla oli verta. Theon käsissä oli verta. Jacobin kasvoissa, hiuksissa ja vaatteissa oli verta. Silti Theo löi vielä ainakin kolmesti.



Theo nousi vapisten ylös. Oli hiljaista, liian hiljaista. Jacob ei liikahtanutkaan.
   ”Voi vittu, Theo…”
   Ääni oli Paulin. Theon vasemmasta kädestä putosi veripisara.



Janet kuului juoksevan pois. Kuin jostain etäältä Theo kuuli Paulin äänen.
   ”Hengittääkö se?”
   Theo tuijotti Jacobin suljettuja silmiä ja turvonneita kasvoja. Poika potkaisi ikätoveriaan kengänkärjellään.
   ”Vitustako mä sen tiedän.”
   ”Theo…”



Theo nosti katseensa Pauliin. Sekunnin murto-osan hän harkitsi.



Theo löi. Vain kerran, mutta löi kuitenkin. Jättäen Paulin pitelemään nenäänsä ja Jacobin lattialle makaamaan poika poistui paikalta.

***



Keittiön likaiselle työtasolle lasketun puhelimen näyttö vilkkui vielä, vaikka soittoääni oli lakannut ajat sitten. Taso johti laitteen värinää ja kertoi Theolle, miten kauan soittaja jaksoi roikkua langalla ilman, että pojan tarvitsi katsoa puhelinta.



Theo nojasi kylmään tiiliseinään ja poltti tupakkaa. Rööki oli askin viimeinen. Enempää ei ollut.
   Puhelin piippasi. Tekstiviesti. Theo muisti edellisen viestin sanatarkasti.



”Opettaja soitti. Olet kuulemma hakannut jonkun sairaalakuntoon. Mitä tapahtui? Vastaa puhelimeen. Minä ja äitisi tulemme käymään heti tänä iltana.”

   He hakisivat hänet pois. Takaisin kotiin. Takaisin siihen kouluun. Mutta pois Rhodesilta. Turvaan.
   Kotiin.
   Avain rapisi lukossa. Askelia. Ne tulivat hitaasti lähemmäs.



Theo tunsi Rhodesin katseen itsessään, mutta poika itse ei uskaltanut katsoa mieheen. Mies oli hiljaa.
   ”Et saisi polttaa asunnossani”, hän sanoi lopulta. ”Haju tarttuu seiniin. Laita se pois.”
   Theo ei tehnyt elettäkään totellakseen. Rhodes toisti käskynsä huomattavasti painokkaammin.
   ”Laita se pois, Theodor. Heti.”



Theo tumppasi tupakan viemäriin ja laski vettä perään. Rhodesin ääni oli nyt ystävällisempi.
   ”Hyvä poika”, hän kehui kuin isäntäänsä tottelevaa koiranpentua. ”Otahan vielä nenäkorusi pois.”
   Theo tunsi sydämensä takovan. Kädet vapisivat. Oli vaikeaa saada mitään sanottua, ääni vapisi liikaa.
   ”Mä olen lähdössä”, poika lopulta kuiskasi.
   ”Minne?” Rhodes kysyi pehmeästi.
   ”Pois”, Theo sanoi. ”Tänä iltana.”
   ”Kuulin kyllä uutiset, Theodor”, Rhodes sanoi heti. ”Vanhempasi soittivat. Mutta ei, sinä et ole lähdössä minnekään. Pidät siitä huolen tavalla tai toisella.”



Rhodes tuli lähemmäs, veti Theon lantiotaan vasten ja tavoitteli pojan katsetta. Theon hengitys oli pinnallista, pelokasta. Sydän hyppäisi kohta ulos rinnasta.
   ”Tunnen ihmisiä”, Rhodes sanoi hiljaa. ”Ihmisiä, jotka olisivat valmiita maksamaan nähdäkseen ne hetket. Tajuatko, Theodor? Tajuat varmasti, et ole tyhmä poika. Etkä sinä halua nähdä itseäsi netissä. Et halua vanhempiesi näkevän itseäsi siellä. Joten sinä järjestät asiat niin, ettet ole lähdössä mihinkään, vai mitä?”



Jäämättä odottamaan vastausta Rhodes irrotti otteensa Theosta ja perääntyi. Theo kuuli tutun piippauksen takaansa.
   ”Käänny”, Rhodes komensi. ”Hymyile kameralle. Ja ota se nenäkoru pois.”



Theo kääntyi, mutta vain sanoakseen kerrankin jotain, jolla olisi edes teoreettinen mahdollisuus saada Rhodes toisiin ajatuksiin.
   ”Jos ne pätkät leviävät kenellekään, sä joudut vankilaan”, Theo sähähti pyrkien peittämään pelon äänessään.



Jo siitä, että Rhodes lopetti kuvaamisen ja laski kameran alas ennen kuin puhui, Theo aavisti, että miehellä oli vielä jotain hihassaan. Kaiken lisäksi mies vielä hymyilikin.
   ”Miksi?” Rhodes tiedusteli muka ystävälliseen sävyyn. ”Kun nyt oikein muistelet tarkkaan, niin oletko koskaan kieltänyt minua koskemasta sinuun? Sanonut selvästi ei?”
   Theo ei vastannut. Ei, vaikka mieli teki huutaa suoraa huutoa, vääntää koko maailmalle rautalangasta, ettei Rhodes ollut koskaan antanut vaihtoehtoja. 'Ei' oli sana, jota ei ollut saanut sanoa. Sen piti näyttää siltä, että Theo suostui siihen vapaaehtoisesti, ja nyt poika tiesi, miksi.



Rhodes kohotti uudelleen kameran ja puhui, kuin ei olisi ikinä mitään kysynytkään.
   ”Se nenäkoru, Theodor”, mies sanoi lempeästi. ”Sen jälkeen haluan sinun -- mitä sinä teet?



Theo veti kätensä hitaasti alas työtason yltä. Rhodes laski kameransa.
   ”Theodor?”
   ”Ei ole mun nimi”, Theo kuiskasi. ”Enkä mä suostu sun nartuksi. Ei, Rhodes. Ei.”



Rhodes huusi perääntyessään ääneen sen sanan. Kiellon. Vastalauseen.
Se hukkui Theon raivonkarjaisuun ja jäi miehen viimeiseksi.

***

Irviksen kommentteja:

Ehei, ei tämä tähän loppunut!

... joo, mä tiesin sanoneeni "kolme osaa", mutta tähän tulee vielä lyhyt epilogi. Olen sen jo tehnyt valmiiksi (sen piti tulla jo tähän osaan), mutta annan teidän hengähtää hetken.
Ei mulla itse osasta ole kummempaa sanottavaa. Toivottavasti piditte.

Huomasittehan tuossa sivussa ilmoituksen jouluekstrasta? Jos ette, niin menkäähän tänne katsomaan. :)

13 kommenttia

  1. Oho, nämä tapahtumat menivätkin sitten hieman jännemmiksi, mutta oikeastaan osasin odottaakkin sitä.

    En olisi kyllä koskaan uskonut, että Jacob uskaltautuisi lyömään Theoa. Yllätyin vielä hieman enemmän siitä, että hän näytti lyövän aika kovaakin. Ymmärrän kyllä häntäkin, hän puolusti vain itseään, mutta sai kuitenkin lopulta itsensä sairaalakuntoon.

    En myöskään jotenkin osannut kuvitella tuota Rhodesin kohtaloa, vaikka mies sen ansaitsikin. Nyt vain odottelen epilogia, en malttaisi odottaa. Sinun tarinasi saavat aina koukuttumaan. :D

    Yritän muistaa laittaa sinulle jotakin kysymyksiä jouluextraan myöhemmin, kun nyt en ehdi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Theolla vähän napsahti. :D Ja Jacobilla vissiin kans. On ne tavallaan aika samanlaisia. Tarinassahan on vähän koko ajan sitäkin vihjailtu, että myös Theo on ollut aikoinaan koulukiusattu.

      Mua niiin häiritsee tuo lyömispose, mutta ei mulla ollut parempaakaan. Pitää varmaan värkätä noita itse lisää joskus.

      Kiitos, jos viitsit laittaa kysymyksiä! :)

      Poista
  2. Hui. Jacob sitten sisuuntui ihan kunnolla lyödessään Theoa. Theo teki kyllä aika hurjan tempun sekä hakatessaan Jacobin että tappaessaan Rhodesin, mutta jälkimmäisen kohdalla mä kyllä ymmärrän. Odotan epilogia. Aiotko tämän valmistuttua jatkaa DLT2, pidätkö taukoa vai kehitteletkö jotain uutta tällaista lyhyempää pätkää?

    PS: Kiitos extramainostuksesta, kävin laittamassa mun blogiin vastaavan kiitokseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jacobilla tosiaan napsahti :D Johan se treenasi sillä että saa lyötyä Theoa joskus. Ja Theo, Theo, Theo... nyt näyttää kyllä siltä ettei hyvältä näytä.
      Julkaisen epilogin tässä lähipäivinä ja siinä kerron lisää jatkosta. :)
      Ja tokihan mun piti mainostaa sun ekstraa! Kiitos vastamainostuksesta ♥

      Poista
  3. Vau. Vau.

    Kun ensimmäinen osa tuli ja lähti nuoren pojan koulukiusaamisesta minulta pääsi jo pieni "äääh, ei sssaaatana joku kliseinen koulukiusaamisstoori", mutta positiivisesti tämä oli jotain aivan muuta. Ja tämä tarina on kyllä loistava. Tarina ei ole todellakaan mitään ihan perusperhelegacy-simstarinaa ja hyvä niin. Ja pakko sanoa, että tykkään Theosta hahmona. Jotenkin kun hän ei ole pelkkä uhri. Ja hahmot tunutuvat muutenkin uskottavilta.

    Kritiikkiä en nyt osaa muuten sanoa, kuin että Jacobin päälle muokattu veri ei näytä kovin aidolta, vaikka Theon käsiin on veri muokattu onnistuneesti. Ja ensimmäisessä osassa oli tässä ( https://2.bp.blogspot.com/-FyMc8oDVye4/WEsJav54x0I/AAAAAAAAEL8/tAHLAAyqg7kM7NP7JUblGez1UFNilQcegCLcB/s1600/Screenshot-17.jpg ) kuvassa tuo pieni pihavalo kai vahingossa mukana kuvassa. Tai ainakin se näytti vähän sinne kuulumattomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mä vähän alussa pelkäsinkin, että pidetäänkö tätä just sinä kliseisenä klikkikoulukiusaustarinana. Siksi alussa kirjoitinkin sen eeppisen "tämä ei ole tarina koulukiusaamisesta, tämä on tarina Theosta"-pätkän sinne. :) Kiva kun jäit lukemaan ensivaikutelmasta huolimatta!

      Mä en tunnetusti osaa muokata verta – Theon käsissä oleva veri ei nimittäin edes ole muokattua :D Jacobin veri näyttää vähän päälleliimatulta, siltä, ettei se kuulu tuohon kuvaan.

      Mä monesti käytän noita pihavaloja valon suuntaamiseen hahmon kasvoille, mutta tuossa kyseisessä kohdin lamppu kuului tontille (oli maailman tekijän sinne laittama, maailmana siis Auberon) enkä mä siksi kai jotenkin osannut ajatella sen sinnekuulumattomuutta. Olet kyllä ihan oikeassa, nyt kun sen sanoit, että se näyttää höhlältä. :P Kiitos kommentista!

      Poista
  4. Apua, tää oli niin pirun hyvä ja todella erilainen tarina! Tykästyin henkilöhahmoihin ja voin myöntää samaistuneeni jollain tavalla Theoon ja jopa Jacobiin. Tykkäsin myös jollain inhottavalla tavalla Rhodesista, vaikka kuvaillun perusteella tulikin ahdistavia fiiliksiä.
    Mutta pointsit sulle siitä, että teet näinkin rohkeista ja 'kamalista' aiheista tarinoita, koska erilaisuus on aina plussaa, eikä elämä ole koskaan sellaista iloista ja onnellista..

    Mutta anyways, tykkäsin ihan hirmuisesti tästä tarinasta ja odotan innolla & mielenkiinnolla epilogia! c:

    Also ilmeisesti mun arvaukseni tossa lopussa osui oikeaan, että Theo nappasi sen keittiöveitsen ja hyökkäsi Rhodesin kimppuun.~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit! :) Ja ilo kuulla myös, että jopa Jacobista tuli samaistuttava ja Rhodesistakin jollain tavalla pidettiin. Eihän hahmon tarvitse olla mukava, että siitä voisi hahmona pitää. (Terveisin nimimerkki "Nathan Daniels, Nicholas Corucci ja Fredo Gomez forever ♥")

      Epilogi tulee piakkoin, itse asiassa tänä iltana. Meinasin vähän pantata sitä, mutta mikäpä jottei julkaisisi jo nyt .D

      Ja kyllä, oikeaan osuit tuon keittiöveitsen suhteen. :)

      Poista
  5. Tämä oli ihanuudessaan ja kauheudessaan todella koskettava ja oivallisesti keksitty tarina. Kuvista näki, että olet suunnitellut ja tehnyt paljon töitä tarinan eteen, propsit siitä! Olisin melkein jäänyt kaipaamaan lisää, mutta loppu mikä loppu. En ole lukenut tähän liittyviä muita tarinoita, joten hahmmot ovat minulle aivan uusi tuttavuus, mutta toimii tämä näinkin. Jotenkin hyytävän kylmä tarina, joka iski moneen itsellekin liian tuttuun kohtaan. Näin koulukiusattuna homoseksuaalina, joka on kerran käynyt kuoleman rajalla, tarina iski aika syvälle.
    Mutta kaikki kaikessa, hienoa että kirjoitit. Näistä aiheista puhutaan turhan vähän sims blogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen otettu siitä, miten moni on tykännyt rankasta aiheesta huolimatta – tai ehkä siitä johtuen. :) Kiitos siis kommentistasi. Theo on tosin itsenäinen tarina, eli tähän liittyviä "muita tarinoita" tai hahmoja ei ole olemassa. Muut tarinani ovat sitten vähän toisenlainen maailma :)

      Kiitos paljon kommentistasi! Ja tsemppiä, koulukiusaaminen ja kuoleman katsominen läheltä ovat itsellekin vähän turhan tuttua kauraa.

      Poista
    2. Niin ja tosiaan, on tässä tarinassa myös epilogi. Muista lukea sekin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että Blogger on nyt into pinkeänä ruutannut ainakin valtaosan anonyymien kommenteista roskapostilootaan. Jos kommenttisi ei siis heti ilmesty, voi olla, että se meni roskaposteihin. Minulle kuitenkin tulee tieto uusista kommenteista sähköpostiini, ja julkaisen roskapostiin aiheetta lentäneet kommentit heti, kun niistä saan tiedon - eli yleensä alle vuorokauden sisällä.